Saariselkä - Matkakertomus

Kohteet > Saariselkä > Matkakertomus

Matkakertomus 12. - 15.9.2003

12.9.2003

Ajoimme jo eilen ylös pohjoiseen. Yö meni levikkeellä ja aamulla noustuamme suhteellisen aikaisin ylös jatkoimme loput kymmenisen kilometriä Kiilopäälle. Auto maksulliseen parkkiin, kamat ulos, vaellusvarusteet päälle ja menoksi. UKK:n kansallispuiston portti on aika rouhea ja se suorastaan edellytti perhepotrettia. Sen jälkeen aloitimme tarpominen leveitä puulaitureita pitkin Saariselän sydämeen.

Myöhemmin polku muuttui arkiseksi, joskin leveäksi ja kovaksi kuin maantie. Jalat olivat kivikovan polun takia todella kovilla koko ensimmäisen päivän. Maisemat olivat todella hulppeat. Alkava ruska näkyi maaston kellastumisena. Pieni puska ei haitannut näkyvyyttä, mutta isommat vaivaiskoivut sen sijaan kyllä. Ylempänä tunturissa olisi ollut varmasti vieläkin paremmat maisemat, mutta kyllä näissäkin silmä lepäsi.

Pysähdyimme tauolle laavulle, josta ei sitten ollutkaan enää pitkä matka Suomunruoktun kämpälle. Kämpässä oli pöytä, kaasuhella ja kahdella laverilla tilaa yli kymmenelle yöpyjälle. Kämpän pihalla on mukava nuotiopaikka, jolla mekin kokkailimme päivän aterian. Kämpän alueelle kertyi enemmänkin ihmisiä yöksi ja illalla nuotiolla oli ihan mukava seurue istuksimassa. Kuukkelit pitivät seuraa nuotiolla istujille. Liekö tottuneet siihen, että leiripaikalta löytyy aina ruokaa kun oikein silmä kovana vahtii.

13.9.2003

Aamulla heräilimme jokaisen lyödessä vuoron perään päänsä matalan laverin kattoon. Kämppä oli aivan järkyttävän kuuma, joku oli hiukan lämmittänyt kamiinaa. Ulkona oli nuhruinen keli, joka lupaili sateista päivää. Aamiaisen jälkeen kaivelimmekin sadevehkeet esiin ja suoriuduimme niiden kanssa matkaan. Suuntana piti olla Rautujärvi, mutta kuinkas ollakaan, eksyimme väärälle polulle ja olimme matkalla kohti jotain aivan muuta. Vastaantulijat vahvistivat epäilymme ja kertoivat, että Tuiskukuruun vievälle polulle voi huoletta oikaista karttaan merkityn suon poikki. Suolle siis…

Oli sangen veikeätä hyppiä mättäältä mättäälle veden virratessa niiden välissä. Suosta pääsi kuitenkin helposti yli ja pian löytyi myös polku, joka vei Tuiskukurun kämpälle. Tuiskukurulla kuivattelimme kamoja, sillä vettä tuli tasaiseen tahtiin koko päivän. Samalla ravitsimme itseämme ja juttelimme kanssamatkustajien kanssa. Koska tavoitteena oli kuitenkin yöpyä Porttikoskella olevalla uudella laavulla, piti matkaa jatkaa tunnin tauon jälkeen. Arto meinasi unohtaa telttamme kämpälle, mutta onneksi sekin huomattiin ajoissa ja teltta saatiin ympättyä tavaroihin.

Tuiskukuru on paikoittain varsinainen rotko. Poikien kartanlukutaito joutui kyseenalaiseen valoon heidän väittäessään jo pitkästi ennen perille pääsyä, että matkaa ei ole enää paljon jäljellä. Neljännellä kerralle se ei enää mennyt läpi ja alistuimme vain talsimaan väsyneinä. Laavulla odottikin sitten tervetullut näky: valmiiksi roihuava nuotio ja vanha mies huutelemassa kahville. Koska muita ei näyttänyt enää sinä päivänä laavulle tarpovan, mahduimme kaikki siihen nukkumaan.

Ensimmäisenä piti tietysti laittaa märät kamppeet kuivumaan ja kuivaa päälle. Seuraavana ruoan laittoon. Arto hoksasi jossain vaiheessa hukanneensa jälleen jotain – makuupussi jäi edelliselle kämpälle… mies saa kuulla siitä vielä pitkään! Illalla paistelimme lettuja ja höpöttelimme mukavia sen miehen kanssa. Kaveri oli kuulemma kolunnut Saariselkää jo useampana vuotena ja tunsi kyllä paikat.

14.9.2003

Hiukan ennen lähtöä Tuiskukurun kämpällä yöpynyt porukka sai meidät kiinni ja hiukan naureskelivat meidän makuupussikommellukselle. Olivat kuulemma huomanneet pussin ja pohtineet mahtoiko se tosiaan olla meidän. Olimme ilmeisesti antaneet sangen vakuuttavan kuvan itsestämme…

Päivän taipale kulki pääosin erittään enteilevän nimen omaavassa kurussa, Hikiojassa. Minun suuntavaistoni heitti jälleen häränpyllyä ja ainoastaan kompassi kertoi, että kyllä sitä sittenkin ollaan menossa oikeaan suuntaan. Kotakönkään yli oli rakennettu yksikaiteinen silta, jonka jälkeen jatkoimme nousua pitkin hikiojaa, joka oli edelleenkin samanlaista vaivaiskoivikkoa kuin koko matka on ollut. Mitä ylemmäksi noustiin, sitä matalammiksi kävivät puut ja samalla näköalat paranivat jälleen todella mukaviksi.

Päivä oli kylmä ja välillä tuli eittämättä luntakin. Hikiojan toisesta päästä alkoi laskeutuminen Rautulammelle. Rautulampi ja päivätupa sen rannalla sijaitsivat veikeässä suppilon muotoisessa laaksossa. Alueelle kerääntyi jälleen ihan kivasti yöpyjiä, mutta silti päädyimme nukkumaan kämpän koville penkeile. Arto nyt ei olisi ulkona tarjennutkaan ilman makuupussia. Illalla söimme loput ruuat varamuonia lukuun ottamatta. Hannu kävi vielä reissulla reippaalla jonkin läheisen tunturin päällä meidän muiden huilatessa ja pitäessä seuraa toisille.

15.9.2003

Aamulla lähdimme taas aikaisin liikenteeseen, jotta ehdimme ajamaan mahdollisimman pitkälle ennen pimeää. Yö oli todella kylmä sillä aamulla kaikki lätäköt olivat jäässä. Muutoin keli oli mitä mainioin auringon paistaessa puolipilviseltä taivaalta. Reittimme kulki yli tuntureiden, joten maisematkin olivat reissun parhaat. Takaisin pääpolulle tulimme poroerotuksen kohdalla ja sen jälkeen lopputaival olikin taas sitä paljon tallattua, kivikovaa polkua. Kiilopäällä kävimme pikaisessa suihkussa huuhtomassa reissun pölyt ja Arton tehtyä ilmoituksen makuupussistaan suoriuduimme vähitellen matkaan kohti etelää.